Kuljetukset kokoukseen 

Huom. Kokousvieraat, joille on järjestetty yhteiskuljetus, (Nastola, Lahti, Hollola, Lammi, Tuuloas, Hauho, Hämeenlinna, Hattula, Hämeenlinna, Janakkala, Riihimäki) eivät ole oikeutettuja muuhun matkakorvaukseen. Muille kuin yhteiskuljetusten piirissä oleville hiippakunta korvaa matkakulut julkisten kulkuneuvojen taksojen mukaisesti. Oman auton käyttö voidaan korvata vain perustelluista syistä. Perusteeksi käy esimerkiksi se, että samassa autossa saapuu kolme muuta kokousvierasta tai jos julkisten kulkuneuvojen käyttö on mahdotonta kotoa tai omalta virkapaikalta. Huom. Kokouksen ajalta ei makseta päivärahaa.

Toivottavaa olisi, että seurakunnat kokoaisivat kaikki matkakulut yhdelle laskulle kapituliin. Työntekijät voisivat näin laittaa matkansa tavanomaiseen matkalaskuunsa, jonka seurakunta sitten perisi kapitulilta. Kapituliin lähetettävän laskun liitteeksi tulee lisätä nimilista sekä mahdolliset selvitykset oman auton käytöstä.

 

Kapitulin laskutusosoite:

Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli
Kirkon Palvelukeskus/
Kirkon keskusrahasto
++1000 ++ PL 378 00026 Basware

 

Saapuminen synodaalikokoukseen

 

Ateriat

Kokoukseen sisältyvät ateriat ovat osallistujille maksuttomia ensimmäisen päivän omakustanteista (noin 10 €) lounasta ja kokousvieraiden Yöpajoissa vapaaehtoisesti ostamia tarjoiluja lukuun ottamatta.

 

Majoitus

 

Matkatavarat

Matkatavaroille on varattu turvallista säilytystilaa Tampere-talosta päivien aikana.

 

Tampere-talo

Tampere-talon sivuilta löydät lisätietoa talosta, kulkuyhteyksistä ym. Tampere-talon tilakartan voit ladata tästä: tampere_talon_tilakartta

 

Pukutoive

Urbaanin pyhiinvaelluksen ja messun pukukoodina/toiveena on virkapaita.

Marko ja Eija esittelevät synodaalikokouksen pukukoodin.

Marko ja Eija esittelevät synodaalikokouksen pukukoodin.

 

Valokuvaaminen 

Kokouksen valokuvaajana toimii Juha Valkeajoki, joka päivittää tunnelmia valokuvienkin muodossa sivuillemme jo kokouspäivien aikana.

JuhaValkeajoki

 

Sosiaalinen media

Sosiaalisessa mediassa kokouksen tunnelmia voi jakaa ja kokousta voi seurata hashtageilla

#synodaalikokous

#tresynodi

#pannatmansessa

 

Yhdessä laulaminen

Jos Sinulta löytyy jo virsikirjan lisävihko, ota se mukaan.

 

Tampereen kartta

Tallenna